Valtuustoaloite kotitalouksien ja pienyhteisöjen muovijätteiden pantillisesta keräyksestä ja kierrätyksestä Merikarvialla

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Merikarvia markkinoi itseään vireänä matkailu- ja yritysystävällisenä kuntana. Ajan hengen mukaisesti kunnan kannattaisi profiloitua myös kiertotalouden suunnan näyttäjänä.

Satakunnan Kansassa (SK 17.12.2018) oli uutinen, jossa kerrottiin kuinka Etelä-Pojanmaalla sijaitsevassa runsaan 2000 asukkaan Soinin kunnassa on aloitettu muovin pantillinen kierrätys. Hanke on osa Sitran Maapalloliiga -kehitysohjelmaan kuuluvaa Muovi-Sampo -projektia.

Projektia operoi Soinin 4H-yhdistys yhdessä kunnan ja muun muassa paikallisen K-kaupan kanssa. Palauttajalle maksetaan kotitalousmuovista euro kilolta, mikä on motivoinut kuntalaiset keräämään muovia jopa pihoilta ja teiden varsilta, sekä lisännyt yhteisöllisyyttä.

Valtuustoaloitteeni on, että Merikarvialla ryhdytään tositoimiin kiertotalouden käynnistämiseksi. Hyvänä esimerkkinä toimii Soinin kunnan ideoima Muovi-Sampo-konsepti. Muovin kierrättämisen Ideaa tulisi kotitalouksien lisäksi soveltaa myös muovijätettä tuottaviin pienyhteisöihin. Näin jätteiden määrä ja kustannukset saadaan nykyistä paremmin kuriin. Lisäksi polttojätteiden määrä vähenee ja suurempi määrä jätteestä saadaan hyötykäyttöön.

Kiertotalous on erottamaton osa tätä päivää. Järkevästi toteutettuna sillä on myös työllistävä vaikutus.

Merikarvialla 17. joulukuuta 2018

Tiina Tervo

kunnanvaltuutettu