Olemme olleet aktiivisesti kehittämässä Merikarviasta entistä houkuttelempaa, turvallisempaa, tunnetumpaa sekä elinvoimaisempaa asuinpaikkaa ja tähän tulemme myös tulevalla valtuustokaudella kiinnittämään huomiota.
Elinvoimaisessa Merikarviassa pidetään huolta kaikenikäisistä ihmisistä sekä monimuotoisesta ympäristöstä. Yhteisöllisyyttä tuetaan erilaisilla tapahtumilla sekä huomioimalla yhteisöjen antama palaute. Palveluiden saatavuudessa huomioidaan asukkaiden ja kunnan eri alueiden tasavertaisuus. Esteetön kuntaympäristö mahdollistaa monipuoliset, kaikille saavutettavat ja soveltuvat matalan kynnyksen liikunta- ja kulttuurimahdollisuudet. Merikarvian talous on tasapainossa. Kuntaan tulee houkutella uusia asukkaita ja yrityksiä. Yhteistyö kunnan ja yrittäjien kesken on sujuvaa. Kunta tukee aktiivisesti nuorten ja vaikeammin työllistyvien työllistymistä. Kunnan asioista viestitään monipuolisesti. Oikea-aikainen, selkeä viestintä lisää luottamusta. Asukkaita kannustetaan ilmaisemaan mielipiteensä ja olemaan mukana kunnan kehittämisessä.
Merikarvian kunnan toiminnan tulee perustua tulevaisuuteen suuntaaviin päätöksiin.
Haluamme parantaa asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta yhteisistä asioista päätettäessä.

Pidämme huolta elinvoimaisesta kunnasta
Työllisyyden, toimeentulon sekä turvallisen arjen perustana oltava kuntalaisia palveleva yrityskanta.
Monipuolista asumista tarjottava niin perhe- kuin senioriväestölle.
Tuorilan teollisuusalueen ja entisen sahan alueen kehittäminen.
Kunnan houkuttelevuuteen panostusta.

Pidämme huolta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista
Monipuoliset liikunta- ja kulttuuripalvelut säilytettävä kaikenikäisille.
Kansalaisopiston kurssitarjontaa ei saa vähentää ja elinikäiseen oppimiseen sekä monipuoliseen harrastamiseen pitää olla mahdollisuus.
Haluamme parantaa asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta päätöksentekoon.

Pidämme huolta kuntamme ikäihmisistä
Kylä- ja yhdistystoiminnan tukea ei saa pienentää. Ennaltaehkäisevien palveluiden tukemista kunnan taholta ja yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa.
Digitaalitasa-arvon toteutumiseen ja saavutettavuuteen tukea.
Kunnan tulee aktiivisesti edistää ikäihmisten yhteisöllisen asumisyksikön rakentamista kuntaamme.
Eri ryhmien kerhotoimintaan pitää saada toimivat kokoontumistilat.

Pidämme huolta perheistä ja nuoristamme
Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa resurssit, jotka tukevat oppimista ja lapsen edun toteutumista.
Haluamme säilyttää merikarvialaisten erityisoppilaiden koulunkäynnin omassa kunnassa.
Panostus lapsille ja nuorille suunnattuihin palveluihin sekä heille monipuolista toimintaa.
