KUNTALAISALOITE HYVÄ YMPÄRISTÖTEKO

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Olemme luovuttaneet Merikarvian kunnanjohtajalle / kunnanhallitukselle 12.4.2021 alla olevan kuntalaisaloitteen.

Joka vuosi keväisin lumien sulettua tulee esiin roskia kylämme katukuvassa. Haluamme omalla panostuksellamme innostaa kuntamme yksittäisiä ihmisiä, ryhmiä, yhdistyksiä yms. keräämään roskia kuntamme katukuvasta ja yleisiltä paikoilta. Roskan kerääminen vie pienen hetken, mutta parhaimmillaan sillä voi olla koko kuntakuvaa vaikuttavat positiiviset vaikutukset.

Haluaisimme esittää kunnalle ja yhteisöille seuraavanlaisen haasteen.

  1. Haastamme merikarvialaisia yrityksiä, urheiluseuroja, yhdistyksiä tarttumaan haasteeseen ja esittämään positiivisia haasteita, joilla on vaikutuksia kunnan ympäristön siisteyteen ja samalla pikku teoilla voidaan vaikuttaa niin paikallisten kuin ulkopaikkakuntalaisten ihmisten viihtyvyyteen. Merikarvian Kunta/kunnanhallitus hyväksyessään haasteen sitoutuisi maksamaan samansuuruisen summan haastajan kanssa. Raha käytetään haasteesta johtuvien kustannusten kattamiseen. Maksimi haaste voisi olla 500 euroa.
  2. Haasteaika vuosittain olisi 1.3-27.8 ja huipentuisi vuosittain Maailman Siivouspäivänä, joka on myös Suomen luonnon päivänä 28.8. Jolloin voitaisiin järjestää jokin aiheeseen liittyvä tapahtuma, jonka kunta vuosittain ideoisi.
  1. HAASTE

Haluamme ensimmäisenä haasteena haastaa Merikarvian kunnan huomioimaan Tino Nevalaista 350 eurolla ja kunta hyväksyessään haasteen antaisi samansuuruisen summan eli tässä esitetyssä haasteessa kunnan osuus olisi 350 euroa.  
Tino Nevalainen on positiivisella asenteella ja oma-aloitteellisesti siivonnut roskia innokkaasti kuntamme alueelta.

Tästä summasta Tino Nevalaiselle osoitetaan henkilökohtaisiin tarpeisiin 350 euroa ja haluamme myös huomioida koko hoitokodin asukkaat ja henkilökunnan, jotka ovat kannustaneet ja mahdollistaneet Tinoa harrastamaan. Haluamme, että asumisyksikkö Merihelmen virikkeelliseen toimintaan lahjoitettaisiin haasteen toinen osuus 350 euroa.

                                                            Merikarvialla 8.4.2021
Michael Saag                    
Jorma Tuppurainen
Ahti Setälä       
Marika Uimaluoto    
Pirkko Tuomisto                        
Tiina Tervo                        
Jorma kenttä
Henna Tuomikoski
Mari Luotonen
Juhani Aalto
Markus Markkanen
Roger Holmberg
Tommi Wikström