Mari Luotonen on jättänyt 21.3.2022 kunnanvaltuuston kokouksessa.
Seikkailu kuuluu lasten maailmaan ja kokemuksellisuus sekä elämykset ovat lapsille
ominaisia tapoja oppia. Elämyspedagogiikka on parhaimmillaan toiminnallinen
lähestymistapa, joka antaa varhaiskasvatukselle suunnan ja päämäärät kohti
vahvempaa itsetuntemusta, kokonaisvaltaista kasvua ja toimivampia ryhmiä.
Meillä on Merikarvialla loistavat puitteet elämyspedagogiikan toteuttamiseen, metsät
ja luonto on lähellä ja pienet metsäretket kuuluvatkin jo päiväkodin arkeen.
Valtuustoaloitteeni koskee Norkoolin päiväkodin ympäristöä. Varhaiskasvatuksen
elämyspedagogiikan toteutumisen kannalta olisi tärkeää, että päiväkodin pihapiiriin
saataisiin grillikota, jossa ryhmät voisivat kokoontua. Päivittäiseen
varhaiskasvatukseen liitettynä ulkona tapahtuva ohjaus ja opetus on lapsille
mielekästä ja elämyksellistä. Ulkona tehtävät toiminnalliset opetustuokiot jäävät
lapsille mieleen positiivisena kokemuksena. Grillikotaa voitaisiin hyödyntää myös
välipalahetkiin vaikka lettukestien merkeissä.
Merikarvian varhaiskasvatuksessa on loistava henkilökunta ja heillä on hyviä ideoita
varhaiskasvatuksen kehittämiseksi. Tämän valtuustoaloitteen toteutuminen antaisi
varhaiskasvatuksen ammattilaisille yhden lisätyökalun toteuttaa lasten
elämyspedagogiikkaa.
Merikarvialla 21.3.2022
Mari Luotonen
Kunnanvaltuutettu SDP
