VALTUUSTOALOITE KOULULAISTEN MAKSUTTOMAN AAMUPALAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLÄKOULUN PUOLELLA

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Tänään hyväksytyn hyvinvointisuunnitelman mukaan 43.3% yläasteikäisistä ei syö koulussa lounasta. Iso ongelma nuorten keskuudessa on myös aamupalan syömättä jättäminen.

Vanhempainilloissa syksyisin muistutetaan aamupalan tärkeydestä koululaisten jaksamiselle ja oppimiselle. THL:n kouluterveyskyselyn mukaan Merikarvialla yläkoulun 8 ja 9-luokkalaisista 2019 ei syönyt päivittäin aamupalaa 46% ja vuonna 2021 vastaava luku oli jo 63.9%.

Tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden terveellisen aamupalan ja koulumenestyksen välillä. Syömättä jääneet aamupalat näkyvät koulussa oppilaan jaksamattomuutena, keskittymisen haasteina ja levottomuutena. Perheissä voi olla lukuisia eri syitä miksi aamupala jää syömättä.

Suuri osa vanhemmista käy töissä eikä ole aamulla katsomassa lapsensa perään. Lapselle voi tulla kiire tai ruoka ei heti maistu. On mahdollista, että kotona ei ole ruokaa. Perheissä, joissa aamupala säännöllisesti syödään, voivat aamun toimet olla stressin aihe.

Tarjoamalla aamupalamahdollisuuden kouluissa, voisi Merikarvia olla tukemassa perheitä arjessa ja se olisi kädenojennus kunnalta lapsiperheille. Se edistäisi myös profiloitumista lapsi- ja perhemyönteisenä kuntana.

Esitämme, että Merikarvialla aloitettaisiin kokeiluna aamupalan tarjoaminen yläkoulun puolella.

Merikarvialla 27.6.2022

SDP:n valtuustoryhmä

Marika Uimaluoto
Jorma kenttä
Ahti Setälä
Mari Luotonen
Pirkko Tuomisto
Mikael Saag