Miia Rajala

Olen 43-vuotias perheen äiti Merikarvialta. Perheeseeni kuuluvat aviopuolisoni lisäksi 14 ja 16-vuotiaat pojat sekä 2 suomenlapinkoiraa ja 2 kissaa.
Koulutukseltani olen sairaanhoitaja/terveydenhoitaja. Työskentelen tällä hetkellä sairaanhoitajan tehtävissä ikäihmisten parissa.

Olen uusi kasvo SDP:n riveissä ja ehdokkaana. Ehdokkuus kuntavaaleissa kiinnosti siksi, että haluan olla vaikuttamassa yhteisiin asioihin ja olla mukana rakentamassa Merikarviasta hyvää ja turvallista paikkaa asua jokaiselle.

Tärkeitä asioita, joita haluaisin edistää:

  • Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys. Hyvän ja toimivan päiväkodin toiminnan kehittäminen edelleen perheiden hyvinvoinnin ja arjen sujumisen varmistamiseksi. Mielestäni koulussa tärkeää on säilyttää pienet luokkakoot ja varmistaa oppimisen tukimuodot jokaiselle yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Merikarvian lukion säilyminen ja vetovoimaisuus on tärkeää varmistaa. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn on panostettava esimerkiksi tukemalla nuorten työllistymistä. Nuoria itseään on myös kuunneltava päätöksiä tehtäessä.
  • Mielestäni on tärkeää säilyttää Merikarvia ikäystävällisenä kuntana ja ikäihmisten elämänlaadun turvaajana. Merikarvialla olisi hyvä panostaa monipuolisiin palveluihin ikäihmisten kotona-asumista ja elämänlaatua turvaamaan. Ikäihmisten sosiaalisten kontaktien mahdollistaminen ja tukeminen on tärkeää ikäihmisten psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Ikääntyvien digitaitojen kehittymistä tuettava.
  • Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Monipuolisten harrastusmahdollisuuksien varmistaminen jatkossakin tukemaan kaikkien kuntalaisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Kunnassa olevat monipuoliset liikuntamahdollisuudet säilytettävä ja niiden kehittäminen tärkeää. Palvelujen hintojen olisi hyvä olla kohtuulliset, jotta jokaisella kuntalaisella on oikeasti mahdollisuus palveluita käyttää.
  • Merikarvian kunnan elinvoimaisuuden varmistaminen. Kuntaan tulisi saada lisää yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja. Lähipalveluiden säilyminen ja niiden kehittäminen tärkeää.

Tehdään yhdessä Merikarviasta hyvä ja turvallinen paikka asua, elää ja yrittää ihan jokaiselle.